Anton Tshehovin (1860-1904) näytelmissä kerronta ei rakennu perinteisten draamakonventioiden mukaisesti, vaan herkästi muuttuvien tunteiden ja tunnelmien varaan. Tässä suhteessa Lokki Ensemblen pirteä tulkinta Tshehovin Lokista kaivautuu nokkelasti klassikon ytimeen.

Lokki kuvaa näennäisen joutilaita kesäpäiviä maaseutuhuvilalla, jonne kokoontuneiden ihmisten ulkoinen toiminta on vähäistä, mutta tunteiden vellonta sitäkin voimallisempaa. Ihmisten puheiden keskiössä ovat toiveet ja pelot sekä kaikkea leimaava tyytymättömyys.

Henri Tuulasjärven ohjaama esitys kunnioittaa alkuperäistekstiä. Tuore muotokieli kuitenkin muovaa klassikosta omaperäisen tulkinnan, mikä tulee esiin erityisesti koomisten ja traagisten ulottuvuuksien kärjistyksinä.

Esitys keskittyy näyttelijätär Irinan, tämän kirjailijan uraa aloittelevan pojan Konstantinin, näyttelijättären urasta haaveilevan Ninan sekä maineikkaan kirjailija Trigorinin kimurantteihin suhteisiin. Nämä ja kolme sivuhenkilöä rakentuvat näyttämölle Ella Mettäsen ja Eero Ojalanvirtuoosimaisen työskentelyn tuloksena.

Erityisen vaativaa näyttelijäntyöstä tekee se, että karrikoinnista huolimatta päähenkilöt ovat psykologisesti monikerroksisia henkilöhahmoja, joilla on erilaisia tunteita, jotka kamppailevat ristiriitaisten halujensa kanssa ja toisinaan sanovat toista kuin ajattelevat.

Ensimmäisellä puoliajalla korostuvat koomiset piirteet. Komiikka rakentuu tarkoista ajoituksista ja gestiikasta. Eleet, ilmeet, puhetavat sekä maneerit − kuten epävarman Trigorinin tapa pyöräyttää suutaan, aivan kuin nenä kutiaisi, kutkuttavat herkästi yleisön nauruhermoja.

Toisella puoliajalla kepeyden keskeltä nousevat esiin traagiset tunteet ja tapahtumat, jotka kaiken hymyilyn ja tyrskimisen jälkeen viiltävät sattuvasti. Pienimuotoiset skenografiset ratkaisut – kultaraamisesta maisemamaalauksesta pillimehutölkkiin − toimivat hyvin niin komiikan kuin tragiikankin synnyttäjinä.

Vierailuillassa nähtiin myös kaksi runoteksteihin perustuvaa monologia. Esa-Matti Smolanderin Katso ylös antaa tilaa muun muassa Hermann Hessen, Eino Leinon, Eeva-Liisa Mannerin ja P. Mustapään painaville sanoille.

Smolanderin valitsemat runot puhuvat ihmisen arvoituksellisesta osasta maailmankaikkeudessa sekä taipumuksesta kurottaa kohti henkistä ulottuvuutta. Tilaan laskeutuva pimeys, kynttilänvalo ja suorat katsekontaktit yleisöön tehostavat esiintyjän äänen ja sanojen merkitystä.

Mari Naumalan Tietty uupumus sisältää runoja muun muassa Raymond Carverilta, Pablo Nerudalta sekä Saima Harmajalta. Siinä missä Smolanderin esitys kehottaa ”katsomaan ylös”, Naumalan esitys kiertyy tiiviimmin minän ympärille. Leikittely taidehiippailun ja vakavan tunnustuksellisen kerronnan kontrasteilla puhuttelee.

Annina Karhu

Juttu lainattu Turun Sanomien verkkosivuilta.